Meillä ei liuhtoja tarvita
Mittumaarin aika on tunnetusti taianomaista. Perinteiden mukaan paimenet koristelivat lehmien sarvet kaisloista ja kieloista punotuilla liuhdoilla, jotka peittivät silmät. Jos lehmä silmät peitettyinä osasi juhannuksena kotiin, osasi se aina myöhemminkin eikä joutunut metsänpeittoon tai ruvennut yöstämään. Karvalehmillä luonnonliuhta toimii koristeena vuoden ympäri ja tekee mielen keveäksi ja iloiseksi. Ishbel ja Ukkonen Highland Cattle toivottaa itse kullekin mitä kauneinta sydänsuven juhlaa!
Lempeitä luonnonhoitajia
Highland Cattle, tuo pitkäsarvinen pörrökarvanauta on kasvanut ihmisen rinnalla jo aikoja. Vähäisen jalostuksen vuoksi rotu on säilynyt puhtaana, terveenä ja kaikin puolin kestävänä. Yksi rodun tärkeimmistä eduista on Skotlannin karuilla ylämailla opittu tapa käyttää ravinnoksi kaikki siihen sopiva, ja niinpä nämä naudat eivät suotta kursaile. Niiden edessä talttuvat niin sitkeät pajukot kuin tiuhat kaislikot - maisemanhoitajia parhaasta päästä.
Highland omaksi?
Kukapa ei aina olisi halunnut omistaa lehmän tai kaksi? Nyt oiva mahdollisuus aloittaa karjanpito tai laajentaa jo olemassa olevaa laumaa. Kaikki pörröpäämme ovat tarkoin jalostettuja ja riimukoulutettuja. Jos vielä epäröit, hyppää autoon, kurvaa tänne korvan takaa kyhnyttelemään (nautoja) ja olet mennyttä henkilöä.
Ylittämätöntä herkkua
Eettinen liha maistuu niin mielelle kuin kielelle. Ympäri vuoden ulkona käyskentelevät naudat (lehmät, hiehot, sonnit) herkuttelevat vapaasti heinällä ja luonnonantimilla. Monipuolinen ravinto yhdistettynä liikkumiseen suo lihaan aromaattisen ja riistamaisen maun. Pientilallisten kasvattamien luonnonhoitajien liha tuo kuluttajalle hyvän mielen, ja makunautinto on ikimuistoinen tapahtuma, jonka haluaa toistaa kerta toisensa jälkeen.
STILL GOING STRONG! Tuotanto, ohjaus, käsikirjoitus, musiikki, kuvaus, tekniikka: Pauliina ja Jari. Pääosissa ja improvisaatio: tuo mainio Highland-karja ynnä laidunkissa Billie.Sallittu kaikenikäisille. Hempeää romantiikkaa, uskomatonta toimintaa, henkeäsalpaavia juonenkäänteitä, ennalta-arvaamatonta komiikkaa ja hupaisia yksityiskohtia. Myös mustelmia, hikeä, naurua ja kyyneleitä.
Kuten viime vuonna (1.6) lupailin, tällä kertaa eläinten siirrossa ei jätetä mitään sattuman varaan vaan asia selostetaan selkeästi jokaiselle henkilökohtaisesti. Kuten näkyy, kiinnostus on suorastaan ylitsevuotavainen ja hyvältä maistuu. Vasikat osasivat myös kihnuttaa tauluun otsaa, joten nähtäväksi jää onko uusi keino parempi kuin ämpärillinen vanhoja. Tai kuten meillä kesän alussa nykyisin sanotaan: parempi eläin kuljetusautossa kuin muksis.
Jälkiviisautta eli kuinkas sitten kävikään:
Tauluhan toimi kuin junan vessa: Nessa oli kyydissä ensimmäisenä, tosin hämmästynyt pää pilkisti kärryn takaosasta ja ammunnan sanoma oli selvä:"Apua! Minut on kaapattu! Sisaret, pysykää vapaina!" Ensi vuonna taidan rakentaa ketjun partiolaisista tai hankkia megafonin ja kuuluttaa: "Kesälaitumelle siirtyvät emot, olkaa hyvä ja asettukaa vasikoiden kera ikäjärjestyksessä portille yksi."
Totuuden nimissä on sanottava, että kaikki sujui erinomaisesti, mutta logistiikkaa olikin suunniteltu etukäteen edellisiä vuosia paremmin. Kaukana ovat ne vuodet, jolloin kuormien keräämisessä meni koko päivä eikä sittenkään tullut oikein valmista. Erikoismaininnan saavat tänä vuonna: Bhanna Dubh- kun kaikki muut osoittivat vähän epäilevänsä koko touhua, vanha rouva seisoi täysin liikkumatta puiden varjossa, ilmeisesti olettaen että jos on ihan hissukseen, niin ehkä hänet unohdetaan vallan. Linsay muistutti jälleen, että halutessaan se on hyvin jääräpäinen. Kun painimisen jälkeen sille oli saatu riimu päähän tuli se ihan kiltisti autoon, huomasi ettei vasikka ollut siellä, teki U-käännöksen ja käveli yhtä reippaasti ulos. Onneksi riimun toisessa päässä oli isäntä, joka sopivasti hidastutti vauhtia jysähtamällä päin ovea. Tämän toistuttua neljästi Linsay sidottiin kiinni ensimmäiseen mahdolliseen tankoon ja heivattiin vasikka seuraksi. Asia pidetään mielessä syksyä silmälläpitäen.
Vierailevana kynäilijänä Sipsu Pietilä
Kylvökauden alussa toukokuussa vietettävä kuninkaallinen kyntöjuhla on Kambodzhassa yksi vuoden tärkeimmistä seremonioista, johon myös kuningas osallistuu. Kyntöseremonian pääosassa ovat kuninkaalliset lehmät, joiden tehtävänä on ennustaa tulevan vuoden sato.
Tähän tehtävään valitut valioyksilöt ovat kuninkaallisia kotieläimiä, joiden herkkää makuaistia ja ennustustaitoa ylläpidetään erikseen niitä varten palkattujen karjankasvattajien hellässä huomassa. Näiden pyhien lehmien väriä kuvataan taivaansiniseksi ja sarvien on oltava identtiset muodoltaan, kaartuen aavistuksen eteenpäin kärjet kohti taivasta.
Seremoniapaikkana on pääkaupunki Phnom Penh ja kansallismuseon edustalla oleva puisto, jonka lehmät ensin kiertävät kolme kertaa parivankkureissa kyntäen musiikin soidessa taustalla. Tämän jälkeen on vuorossa tilaisuuden kohokohta, jota yleisö keskittyy seuraamaan täyden hiljaisuuden vallitessa.
Puiston keskelle on asetettu riviin seitsemän hopeavatia, joilla on tarjolla riisiä, papuja, maissia, sesaminsiemeniä, tuoretta ruohoa, vettä ja viiniä. Pyhistä lehmistä kaksi ohjataan vatien äärelle ja ne saavat itse valita mieluiset maisteltavat ilman, että niitä ohjataan minkään tietyn vadin luo. Lehmien valitsema ruoka ja juoma kertoo, mitä tulevana vuonna on odotettavissa.
Tänä vuonna kuninkaalliset lehmät valitsivat tarjolla olleista herkuista pavut ja maissin. Muihin vateihin ne eivät koskeneet. Odotettavissa on siten hyvät papu- ja maissisadot, mutta huono vuosi riisinviljelijöille. Ruohon syöminen olisi ennustanut karjatauteja, veden juominen tulvia ja viinin juominen levottomuutta ja rikollisuutta. Niinpä viljelijät suhtautuivat ennustukseen varovaisen myönteisesti.
Maatalousministeri viittasi kintaalla koko seremonialle. Hänen mielestään lehmien ennustuksella ei ole mitään tekemistä tulevan sadon kanssa, vaan se riippuu täysin ihmisten työmäärästä ja sateiden määrästä. Hän joutui kuitenkin myöntämään, että viime vuonna kuninkaallisten lehmien ennustus osui nappiin.Kyntöseremonian merkitys korostuu tänä vuonna erityisesti, sillä kuluva vuosi on täkäläisessä kalenterissa lehmän vuosi. Siitä on ennustettu taloudellisesti haastavaa, mutta toisaalta myös aiempaa rotan vuotta turvallisempaa ja onnellisempaa, sillä ”lehmä on vahva eläin, paras ja tavoiteltavin kaikista - eläin, joka tulee taivaasta”. On kuitenkin muistettava, että lehmä kantaa raskasta taakkaa ja sen pitää tehdä kovasti töitä. Niinpä yleisesti arvellaan, että lehmän vuodesta tulee kaikille viime vuotta työläämpi.
Vaikka maassa olikin vielä lunta ja jäätä, purjehtivat Vesipeikot vierailulle tutustumaan Ukkosiin ja karjaan. Kuten partiolippukunnan tunnelmaan sopi, oli paikalle saapunut joukko innostunut, kiinnostunut ja aina valmiina mitä silittelyyn tuli. Oli jälleen kerran hieno huomata, miten joskus aikuisia hivenen varauksella kulmien alta tiirailevat lehmät aivan sulivat rauhallisuuteen kymmenpäisen lapsijoukkion läheisyydessä. Olemme aikaisemminkin panneet merkille, etteivät lapset osaa jännittää tai pelätä eläimen - kookkaankin - läsnäollessa ja sama välittömyys tarttuu varsinkin kun kyseessä on lehmän kaltainen tarkka eläin. Tällä kertaa erikoismaininta menee Katielle, joka ei varmasti ole koskaan eläissään saanut silitystä kymmenenstä käsiparista samanaikaisesti. Ja mehän luulimme jo vastanneen kaikkiin kysymyksiin, kunnes rivistä kuului: "Voiko näillä ratsastaa?"
Tuo tammikuinen sunnuntaiaamu piti olla niitä ihan tavallisia Highland-kasvattajan aamuja, emojen katsastus, vettä ja heinää hiehoille ja se siitä. Emot olivat jälleen hajallaan kuin akanat tuulessa, lähimpänä Ailionora, joten sitä ensin tervehtimään. Mitä, mitä! Rouvan jalkojen juuressa näkyi ruskea möykky eli ehta vasikka; silmät suurina ja pää sauhuten aloin kuumeisesti laskea kuukausia taaksepäin, kun samalla hälytin isäntää puhelimitse paikalle. Perinteisesti Sean on siirretty pois lehmien luota kun nelisen viikkoa on kulunut ensimmäisen vasikan syntymästä, eikä kumpikaan meistä havainnut minkäänlaista säpinää. Keväällä tuohon aikaan laitumella käydään todella tiiviisti, oikeastaan sen ei olisi pitänyt olla mahdollista … mutta, mutta! Aipin edellinen vasikka Milis kuoli kahden viikon ikäisenä, ja ilmeisesti tämä tapahtuma on laukaissut hormonitoiminnan käyntiin vauhdilla. Näitä Highlandien aiheuttamia yllätyksiä vaan riittää, ja tottahan se on; vasikka lumisella laitumella.
Karjankasvattajien toimintakoneisto pärähti käyntiin; päätimme ottaa emon ja vasikan piharakennukseen vierihoitoon, sonnipojan tarmokkaan äänen voimalla sai se oitis suunnitellun soul-kevään kunniaksi nimen Solomon. Emo ja vasikka tuntuivat ensi hetkistä alkaen arvostavan yksiötään, ja paria ulkopiipahdusta lukuun ottamatta pitäytyivät tiiviisti sisätilassa. Illalla käydessämme vasikkaa ja emoa tervehtimässä, oli ilo katsella tulokkaan valpasta katsetta, ja kuunnella sitä herttaista jutustelua, jota kävivät keskenään.
Ja tänään, kun Solomon täyttää viikon, on se emonsa kanssa ollut jo pari päivää laumassa kirmaten ympäriinsä ja yrittäen sinnikkäästi tehdä tuttavuutta muiden rouvien kanssa. Kuten nimikaimansa laulaa: ”Just out of reach…”
